lauantai 19. heinäkuuta 2014

Who am I ?

Heii, olen Hellin ja olen lähdössä tulevaksi vuodeksi Exploriuksen ja Cetusan kautta jenkkeihin, siksi mä päätinkin tehdä blogin. Eli oon seitsemäntoista vuotias tyttö Länsi-Suomesta ja vietän seuraavat kymmenen kuukautta elokuusta lähtien jenkeissä. En vielä tiedä tarkempia sijoitustietoja koska en ole saanut vielä perhettä, ja pikkuhiljaa alkaakin jo vähän jänskättämään, että mihinkäs suuntaan sitä seuraavaksi ollaan nokkaansa suuntaamassa. 

Itsestäni sen verran, että olen nyt käynyt yhden vuoden lukiota ja sitä edeltävät yhdeksän vuotta oon käynyt ruotsin kielikylpy luokkaa. Lemppariaineita onkin aina olleet kielet, minkä takia halusin lähteä myös vaihtoon. Aikaisemmin oon harrastanut balettia kymmenisen vuotta ja sen jälkeen joukkuevoimistelua mikä kumminkin jäi vammautuneen nilkan vuoksi. Tällä hetkellä käyn aktiivisesti viisi-kuusi kertaa viikossa salilla ja tavoitteena on saada omasta mielestä kiva lihaksikas kroppa ja ehkä sitten myös joskus body tai figure kisat mutta siihen onkin vielä paljon työtä edessä.
Nyt on vaihtovuoteen liittyen hoidettu kaikki muu (kuten viisumi, rokotukset yms.) paitsi sijoitustiedot joista pistän heti päivitystä kunhan ne vaan saan. Odotan innolla vaihtovuotta ja sen mukana tulevia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia.